EU:N TULEVA PERUSTUSLAKI

Hyvinvointipalveluja koskevan toimivaltamme kokonaisuuden kannalta ei siten ole paljoa lohtua siitä, että "vaikka kauppapoliittinen neuvottelutoimivalta siirtyisikin Euroopan unionille, päätökset palveluista tehdään jatkossakin kansallisella tasolla" (Lehtomäki, Demari 19.8.2003).

Hyvinvointipalvelujen toimivaltamme heikentyy olennaisesti jos EU:n kauppapolitiikalle annetaan konventin esittämät valtuudet tehdä hyvinvointipalvelujen kauppaa tai investointeja koskevia WTO-sitoumuksia.

Kun WTO:n riidanratkaisu saa sitoumusten nojalla vallan määrätä WTO-sanktioiden uhalla Suomen hyvinvointipalvelujen lakeja ja asetuksia muutettaviksi, niin hyvinvointipalvelujen säilyttämiseksi kansallisessa toimivallassa ei todellakaan riitä se, että muutettavien Suomen lakien uusiakin muotoiluja kirjoittavat suomalaiset.

WTO:n riidanratkaisu saisi määrätä rangaistuksia maalle, jonka hyvinvointipalvelujen tai ihmisten perusoikeuksien se katsoo rajoittavan yhtiöiden kaupallisia oikeuksia WTO:n kieltämällä tavalla.

Sitoumukset siirtävät näin hyvinvointipalveluihimme vaikuttavien sitovimpien säädösten ja ratkaisujen päätösvaltaa pois eduskunnalta WTO:lle ja sen riidanratkaisun virkailijoille.

Suomi menettäisi tältä osin toimivaltansa suojata hyvinvointipalvelut niiden lainsäädäntöä ehdollistavien oikeudellisten sitoumusten osalta.

Esitys johtaisi siis kiistatta Suomen hyvinvointipalvelujen järjestämistä koskevan toimivallan kaventamiseen ja on täten ristiriidassa eduskunnan ja hallituksen julkituoman linjan kanssa, kuten ministeri Lehtomäkikin on em. lausuntojensa perusteella tuonut julki, vaikkakin epäsuorasti.

Jopa siinäkin tapauksessa, että Suomen kansalaiset, eduskunta ja hallitus tätä yksimielisesti vastustavat, EU:n kauppapolitiikka saisi valtuudet sitoa Suomen velvoitetuksi poistamaan hyvinvointipalveluja ja perusoikeuksia tehokkaasti turvaavia julkisia toimia.

Esitys jättää terveys- ja koulutuspalveluja kauppapolitiikan suhteen Nizzan sopimuksessa suojaavista kuudesta säädösehdosta jäljelle vain yhden, lakien yhdenmukaistamiskieltoon nojaavan ehdon, joka ei edes vaikuta tapaan, jolla WTO määrää rangaistusten uhalla kaupalliset ehdot laeille säädöksiä yhdenmukaistamatta.

Eduskunnan tulee pystyä jatkossakin päättämään suvereenisti sitoumukset ja tehtävät, joita hyvinvointipalvelut ja niitä koskeva lainsäädäntö Suomessa toteuttavat. Terveys-, koulutus- sekä sosiaalialoista vastaamaan demokraattisesti valittujen valiokuntien ja ministerien tulee vastata näitä aloja koskevista toimista.

Miksi asiaa ei olla ratkaisemassa eduskunnan asiaa koskevien kannanottojen mukaisesti?

2. LAKIEN YHDENMUKAISTAMISEN KIELTO EI SUOJAA HYVINVOINTIPALVELUJA WTO-SITOUMUKSILTA, JOTKA MUUTTAVAT LAKEJA YHDENMUKAISTAMATTA NIITÄ.

Lehtomäki toteaa, että hänen ja kauppahallinnon näkökannalta "olennaista on se, että kansallista säännöstöä ei voida yhdenmukaistaa kauppapoliittisen toimivallan kautta. Tämä on keskeinen turvalauseke Suomelle" (Demari 19.8.-03).

EU:n konventin esitys kauppapolitiikan artiklan III-217 kohdasta 5, kuuluu:
"Tällä artiklalla annetun, kauppapolitiikan alaan kuuluvan toimivallan käyttäminen ei... merkitse jäsenvaltioiden lakien tai asetusten yhdenmukaistamista siltä osin kuin tällainen yhdenmukaistaminen ei ole perustuslain mukaan mahdollista".

Siten koulutuksen sekä "ihmisten terveyden suojelun ja parantamisen" suhteen unioni voi tehdä jäsenmaiden lakeja ja asetuksia yhdenmukaistamattomia, jäsenmaiden toimintaa täydentäviä, tukevia tai yhteensovittavia oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä (I-16) - jollaisiksi myös mm. unionin toimesta solmittavat maakohtaiset GATS-sitoumukset voidaan muotoilla.

Suhteessaan lainsäädäntöön jäsenmaissa, unioni "ei korvaa niiden toimivaltaa näillä aloilla", vaan asettaa uuden kaupallisen toimivallan ohjaamaan näiden alojen palveluja koskevia valtuuksia.(I-11(5) ja I-217)

EU:n kauppapolitiikka saa näin valtuudet tehdä sellaisia sitovia säädöksiä palvelujen järjestämisen ehdoista, että maiden on tehtävä kansallisen tason lait ja päätökset nämä ehdot täyttäviksi - tavalla, joka ei velvoita maita yhdenmukaistamaan lakeja tai asetuksia.

Samalla kun jäsenmaat säilyttävät täysin toimivaltansa säätää terveys- ja koululainsäädäntöä, unioni taas saa vallan neuvotella ja säätää ylemmällä, yksinomaisella toimivallallaan GATS-sitoumuksien osalta olosuhteet ja ehdot sille, miten WTO-maita voidaan rangaista WTO:n kauppasanktioilla terveys- ja koulutuspalveluihin vaikuttavan lainsäädäntönsä vuoksi.

Lakien yhdenmukaistamisen kielto ei näin voi millään tavoin estää sellaisia unionin toimivallalla maille tehtäviä maakohtaisia juridisia (GATS- ym.) sitoumuksia, jotka eivät tuo, määrää, eivätkä velvoita maiden lakeihin yhdenmukaisia säädöksiä.

Soitettuamme Geneveen WTO:n GATS-juridiikasta vastaavalle osastolle, osaston kanta oli, että WTO-jäsenten maakohtaiset GATS-sitoumukset eivät yhdenmukaista maiden lakeja eivätkä asetuksia, eikä GATS velvoita EU:ta sitoumusten osalta yhdenmukaistamaan EU:n jäsenmaiden lakeja eikä asetuksia. Myöskään tällaisten ei-yhdenmukaistavien maakohtaisten sitoumusten asettaminen jäsenmaille EU:n toimesta ei voi yhdenmukaistaa maiden lakeja, eikä korvata maiden toimivaltaa tehdä omat lakinsa "WTO-kuntoisiksi".

Unionin kauppapoliittisella toimivallalla jäsenmaiden laeille päätettävät oikeudelliset sitoumukset eivät siten yhdenmukaista lakeja, eivätkä estä jäsenmaita edelleenkin säätämästä terveyden ja koulutuksen oikeuksista kauniita, ainutlaatuisia lakejaan, jos maat ovat valmiita maksamaan niistä kalliita rangaistustulleja WTO:n riidanratkaisun tuloksena.

3. WTO-SITOUMUKSET MÄÄRÄÄVÄT MAAT MUUTTAMAAN ITSE HYVINVOINTIPALVELUJENSA SISÄLTÖ- JA LAATUKRITEERIT PALVELEMAAN KAUPALLISIA OIKEUKSIA

EU:n kauppapolitiikka valtuutettaisiin konventin esityksen mukaan solmimaan jäsenmaille WTO-sitoumuksia, joiden täyttämiseksi maat joutuvat itse omalla toimivallallaan muuttamaan terveys- ja koululainsäädäntöään täyttämään yhtiöiden liikevoiton hankkimisen oikeuksia vahvistavia WTO:n ehtoja, jos maat eivät halua maksaa korkeita rangaistustulleja.

Jäsenmaat saisivat näin jatkossakin tehdä jokainen omalla tavallaan lakejaan ja päätöksiään hyvinvointipalvelujen "sisältö- ja laatukriteereistä" (Lehtomäki; demari 19.8.2003), mutta sen mukaan, miten kukin uskoo niillä toteutettavan yhtiöiden oikeuksia sillä tavoin WTO:n ehtojen mukaisesti, että maa välttyy rangaistustulleilta.

Eli unionin kauppapoliittisella toimivallalla tehtävät sitoumukset "eivät yhdenmukaista lakeja, mutta antavat WTO:lle vallan pakottaa rangaistusten uhalla hyvinvointipalvelut ja niitä koskevat lait muutettaviksi", kuten olemme aiemmin Helsingin Sanomissa kirjoittaneet.

Tämä käsityksemme on täysin sopusoinnussa sen ministeri Lehtomäen ajatuksen kanssa, että unionin toimivallan laajennuksen avulla "tehdään kauppapoliittisia sopimuksia - ei muuteta Suomen lainsäädäntöä" (Lehtomäki, MTV3 nettikolumni 15.8.2003), koska:

Suomi määrätään ja joutuu itse - siis myös WTO:n sopimusten ja riidanratkaisun määräysten ja ehtojen täyttämiseksi - tarkistamaan, laatimaan ja muuttamaan omaa lainsäädäntöään (omalla toimivallallaan) "siltä osin kuin on kyse koulutus- tai terveyspalvelujen sisällöstä, laadusta tai niitä tarjoavia tahoja koskevista vaatimuksista" (UM:n kaupallinen sihteeri Eeva Korolainen, Vihreä Lanka 15.8.2003). Myös WTO edellyttää näin, että Suomella on toki jatkossakin toimivalta (ja jopa käytännöllinen pakko) tehdä lainsäädäntönsä WTO:n vaatimat ehdot täyttäväksi ja tehdä itse tähän vaaditut päätökset laeista.

("Vaikka kauppapoliittinen neuvottelutoimivalta siirtyisikin Euroopan unionille, päätökset palveluista tehdään jatkossakin kansallisella tasolla"; (Lehtomäki; demari 19.8.2003). Siltä osin kuin kauppapoliittiset toimet esim. liittyvät koulutuksen kehityksen tukemiseen tai täydentämiseen, koulutusta koskeva vastuu jää jäsenmaille ja unioni "ottaa täysin huomioon jäsenvaltioiden vastuun opetuksen sisällöstä ja koulutusjärjestelmän järjestämisestä" siten, että unioni ei suorita jäsenvaltioiden lakeja tai asetuksia yhdenmukaistavia toimenpiteitä (III-182 (1) ja (4)).)

Siten "Suomen valtion päätökset esimerkiksi terveyspalvelujen tarjonnasta ovat ... kotimaisessa päätösvallassa. Harmonisaatiokielto koskee... myös kauppapolitiikkaa" EU:n tehdessä meitä velvoittavia WTO-sitoumuksia. "Yksikään EU:n jäsenmaista ei ole ajanut hyvinvointipalveluja koskevien sääntöjen yhdenmukaistamista. Muutos vaatisi kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän." (Lehtomäki, MTV3 nettikolumni)

WTO:n tapa määrätä lakeja täyttämään kaupan oikeuksien vaatimat ehdot ei siis kuitenkaan tarvitse lakien yhdenmukaistamista, vaan WTO:n riidanratkaisu määrää tapauskohtaisesti ja sitovasti sitä, mitkä maiden erilaiset olemassaolevat lait välttävät kauppasanktiot ja mitkä eivät. (Tällaiseen WTO:n valtaan joutumiseksi riittää, että kaikki EU:n jäsenmaat hyväksyvät konventin esityksen EU:n perustuslaista, ja että kauppapolitiikka käyttää valtuuksiaan tehdä WTO-sitoumuksia.)

4. KETÄ VARTEN JÄSENMAIDEN TERVEYS-, SOSIAALI- JA KOULUHALLINTOJEN TOIMIVALTAA SIIRRETÄÄN KANSAN TAHDON VASTAISESTI EU:n KAUPPAPOLITIIKALLE?

Juuri näissä Lehtomäen esittämissä puitteissa WTO määrää siis täysin ehdot sitoville velvoitteille muuttaa maiden terveys-, koulutus- ja sosiaalitoiminnan lainsäädäntöjä tapauskohtaisesti palvelemaan ensisijaisesti ja jatkuvasti yhä tehokkaammin yhtiöiden oikeuksia, aina kun WTO:n riidanratkaisu näin vaatii.

(Tällä ei ole lakeja yhdenmukaistavaa vaikutusta eikä mikään perustuslakiesityksen säädös estä EU:n kauppapolitiikkaa tekemästä tähän johtavia sitoumuksia).

< "Vaikka kauppapoliittinen neuvottelutoimivalta siirtyisikin" näin EU:lle valtuudeksi säätää sitovia säädöksiä terveys- ja koulutuspalveluista kaupankäynnin sisältöinä, niin tälle alisteinen toimivalta päättää palveluista terveydenhuollon ja koulutuksen sisältöinä toteutettaisiin "jatkossakin kansallisella tasolla" (Lehtomäki, Demari 19.8.2003).

Tällöin kuitenkin sitovimmat päätökset panevat täytäntöön kaupan oikeuksia hyvinvointipalveluissa, eivätkä ole kansallisessa toimivallassa, vaikka eduskunnan konventtilausunnon mukaan Suomen tulee päinvastoin huolehtia "julkisten peruspalvelujen, kuten... koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelujen pysymisestä kansallisessa toimivallassa" (SuVL 1/2003 vp; 18.6.-03).

(Eduskunnan asettaman toimivaltaehdon täyttämiseen ei myöskään riitä se Lehtomäen nettikolumnin maallemme jättämä lohdutus, että "EU:n politiikkaa Suomi on jäsenmaana itsekin muotoilemassa". Eduskunnan mukaan hyvinvointipalvelut tulee säilyttää liberalisointivelvoitteiden ulkopuolella, mitä koskevia "valiokunnan aikaisempia kannanottoja voi lähtökohtaisesti pitää edelleen pätevinä", kun taas konventin esitykset "puolestaan poikkeavat niistä, kuten kulttuuri- sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kaupan siirtyminen kokonaan yhteisön toimivaltaan". (SuVL 1/2003 vp))

Eduskunnan vaatimusten vastaisen konventin esityksen mukaisesti, palvelujen tulee toteuttaa niillä kauppaa käyvien yhtiöiden oikeuksia ensisijaisina aina sen mukaan, miten näitä yhtiöiden oikeuksia täytäntöönpanemaan valtuutetut WTO:n riidanratkaisun tuomarit määräävät. Ja kaupan oikeuksien täytäntöönpanolle alistettu kansallinen terveys- ja kouluhallinto tekee päätöksiä vain tämän mukaisesti.

Konventin esityksen mukaan voimaan myös jaetun toimivallan aloilla tulisi voimaan sellainen jäsenmaiden toimivaltaa radikaalisti heikentävällä tavalla määritteiltään muutettu uudenlainen "jaettu toimivalta" että "oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä" koskien "jäsenvaltiot käyttävät toimivaltaansa siltä osin kuin unioni ei käytä omaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä". (I-12 (2)). Unioni saa siis ottaa jäsenmailta pois kaiken toimivallan sitä mukaa kuin se haluaa mm. sosiaalipolitiikassa. Unionin kauppapolitiikalla olisi toimivalta ottaa mm. sosiaalipalveluja määräysvaltaansa sitä mukaa kuin se niin haluaisi (ja yksimielistä päätöksentekoakin edellytettäisiin lähinnä vain työvoiman liikkumisen avulla tarjottavien palvelujen osalta).

Näin siirtyisi hyvinvointipalveluja koskevaa toimivaltaa voimakkaasti EU:n (ja käytännössä WTO:n) kauppapolitiikalle, vaikka 95% suomalaisista ei kannata yleensäkään konventin esittämää vallan siirtämistä jäsenmailta komissiolle ja muille EU:n elimille (HS 14.6. 03).

5. KAUPPAPOLITIIKAN YKSINOMAINEN TOIMIVALTA MUILLA ELÄMÄNALOILLA, JOITA JÄSENMAAT EIVÄT OLE MÄÄRITTÄNEET ENSISIJASSA KAUPANKÄYNNIKSI, MITÄTÖI SUOMEN PERUSVAATIMUKSEN, ETTÄ "JÄSENMAAT OVAT UNIONIN TOIMIVALLAN LÄHDE"

Kun valtaa esitetään nyt siirrettäväksi merkittävästi jäsenmaiden muiden hallinnonalojen toiminnoilta unionin kaupallisille toimivalloille mm. siten että jäsenmaiden toimivalta on samalla perustavasti heikennetty unionin ja jäsenmaiden uuden toimivallanjaon asettavissa konventin esityksen artikloissa I-9 - I-16, niin kauppapolitiikan erityisartiklalla III-217(5) "annetun kauppapolitiikan alaan kuuluvan toimivallan käyttäminen ei vaikuta unionin ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallan jakoon".

Tämä unionin ja jäsenmaiden välinen toimivallan jako, johon artikla viittaa, on konventin perustuslakiesityksen mukaan kuitenkin se, että EU:n kauppapolitiikalle annettaisiin palveluissa ja investoinneissa yksinomainen toimivalta, jonka mukaan "ainoastaan unioni voi antaa lainsäädäntöä ja oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä" (I-11) jotka vaikuttavat palvelujen kauppaan ja investointeihin, myöskin mm. terveys- ja koulutuspalveluissa, vain siten rajattuna, että terveys- tai koululainsäädäntöjä ei yhdenmukaisteta, mitä WTO ei näiltä osin muutoinkaan tee.

Terveydenhoidon ja koulutuksen toimintaa voitaisiin siis näin määrätä sitovasti palvelujen kauppana (yhdenmukaistamatta niiden tehtäviä terveydenhoitona tai koulutuksena).

Tällöin unioni saa valtuuksia laajentaa itse toimivaltaansa sellaisille peruselinehtoja koskeville sosiaalisen elämän aloille, joilla sillä ei ole toimivaltaa, kohtelemalla ja määräämällä peruselinehtoja koskevien sosiaalisten alojen toimintoja niiden kaupallisten alojen toimintoina, joissa unionilla on yksinomainen toimivalta. Unioni saisi perustuslaissa valtuuksia kaupallisten, yksinomaisten toimivaltojensa toimilla, säädöksillä, määritteillä ja sitoumuksilla määrätä toimintoja aloilla, joilla unionilla ei ole toimivaltaa.

Tällä tavoin EU:n kauppapolitiikka on saamassa valtuudet laajentaa WTO-sitoumusten kautta kauppapoliittista toimivaltaa muilla aloilla, kuten terveydenhuollossa ja koulutuksessa ja murentaa näin jäsenmaiden toimivaltaa unionin toimivallan määrittäjinä; murentaa ehtoja, jotka Suomi on asettanut kompetenssi-kompetenssin suhteen.

Tällaiset sitoumukset käytännössä kasvavassa määrin "yhteensovittavasti" tai "täydentävästi" (ei yhdenmukaistavasti) ohjaavat maiden lakeja WTO-rangaistusten uhalla aloilla, joilla unionille ei ole säädetty erityistä toimivaltaa; näin esim. terveydenhoidossa.

Konventin esitys EU:n perustuslaista antaisi unionille sellaisen, - terveys- ja koulutuspalvelujen suhteen uuden -, yksinomaisen kauppapoliittisen toimivallan, jota koskien ei ole säädöksiä, jotka estäisivät unionia (kauppapolitiikan määräenemmistöpäätösten valtuuttamana) muotoilemasta jäsenmaille maakohtaisia terveyspalvelujen GATS-sitoumuksia, joita ei säädetä esim. terveydenhoidon sisältöinä, vaan kaupankäynnin sisältöinä.

WTO-sitoumuksissa myös markkinoillepääsyn sitoumukset yhdistyvät horisontaalisiin sitoumuksiin "vähiten kauppaa rajoittavuudesta" ja "välttämättömyys testistä", jotka ulottuvat selkeästi määräämään palvelujen sisältöä kaupallistettavaksi, ja jotka ovat toistaiseksi vielä jopa määritteiltään auki mm. GATS:in osalta.

Hallituksen ei tule luopua toimivallastaan hallitusohjelmansa päätavoitteisiin kuuluvien hyvinvointipalvelujen turvaamiseen vain salliakseen kauppapoliitikkojen päättää itse oman valtansa laajentamisesta itselleen - siitä miten kauppapoliitikot saisivat määrätä kaupan lisäksi myös muita aloja toimivallallaan hallituksen tavoitteista riippumattoman WTO:n määräysvallan kautta.

Koska yksinomainen toimivalta on voimakkainta toimivaltaa, ja koska jokainen kaupallinen toiminto sisältää väistämättä lukuisia muiden elämänalojen (sosiaalisia ym.) toimintoja, niitä aletaan kohdella ja määrätä yhä ensisijaisemmin ja sitovammin vain kaupankäyntinä, jollei niitä suljeta pois kauppapoliittisen toimivallan piiristä.

Unionin kaupallinen toimivalta alkaa muutoin määrätä ensisijassa kaupankäyntinä muita elämänaloja, joita jäsenmaat eivät ole määrittäneet EU:n perustuslaissa ensisijassa kauppana.

Kauppapolitiikka määrää muiden elämänalojen toimintoja pelkkinä kaupallisina toimintoina ohittaen näin jäsenmaiden toimivallan näillä muilla elämänaloilla kohtelemalla niitä pelkkänä kaupankäyntinä, johon unionilla on suvereeni toimivalta. (Lisäksi se, että kaikki säädösaloitteet tulevat lähteestä (komissiolta), jonka toimivalta on rakenteellisesti määrätty painottuneeksi kaupallisten oikeuksien edistämiseen, johtaa siihen, että muita elämänaloja aletaan määrätä yhä ensisijaisemmin ja sitovammin pelkkänä kaupankäyntinä.)

Unionin kaupallinen toimivalta laajentaa näin itse itseään elämänaloille ja toimintoihin, joita jäsenmaat eivät EU:n perustuslaissa ole nimenomaisesti määrittäneet ensisijaisesti kaupankäynniksi.

Siksi, jos ensisijassa muita elämänaloja kuin kauppaa palvelevia toimintoja ei julkituodusti suljeta ulos kaupan toimivallasta, joudutaan ristiriitaan Suuren valiokunnan perustavan lähtökohdan kanssa:

"Jäsenvaltiot ovat unionin toimivallan lähde. Tästä seuraa, että valta päättää unionin toimivallan rajoista (nk. kompetenssikompetenssi) tulee säilyttää jäsenvaltioiden käsissä. Unionin toiminnan tulee perustua unionille annettuun nimenomaiseen valtuutukseen ja toimivaltaan. Unionin omien instituutioiden ei tule voida säännellä oman toimintansa perusteita jäsenvaltioita sitovalla tavalla. Unionin kehittämisen suurten linjojen tulee pysyä kompetenssikompetenssin haltijoiden käsissä". (SuVL 1/2003 vp)

Jäsenmaiden demokratioilla tulee säilyä päätösvalta unionille kuuluvista toimivalloista, ja eri alojen välisistä toimivaltajaoista, eikä niitä koskevan päätösvallan jäsenmailta poisantamisesta voida sopia muutoin kuin kaikkien sopimusmaiden hyväksymin ehdoin.

6. KAUPPAPOLITIIKAN VALTA JOHTAA JULKISTEN PALVELUJEN ASEMAN JA NIITÄ KOSKEVAN JÄSENMAIDEN TOIMIVALLAN HEIKKENEMISEEN MYÖS UNIONIN SISÄISTEN OIKEUSPERUSTOJEN SUHTEEN

Konventin esittämä hyvinvointipalvelujen alistaminen kaupalliselle toimivallalle määrää käytännössä myös suuntaa EU:n sisäisten sääntöjen tulevalle kehitykselle, jolla on Lehtomäen mukaan "ratkaiseva merkitys" hyvinvointipalvelujen tulevaisuudelle.

Lehtomäen mukaan "Ulkomaisista yrityksistä terveyspalvelujen tuottajana on tehty tarinan mörkö, kyseessä ei kuitenkaan ole mikään uusi asia. Meillä toimii jo nyt - ja varmasti on tulossa lisääkin - ulkomaisia yrityksiä terveys- ja koulutusaloilla."

Nykyisin yhtiöiden toiminnan ehdot ovat kuitenkin kunnallisten terveys- ja kouluviranomaisten, eikä WTO:n riidanratkaisun kauppavirkailijoiden ratkaistavissa, mikä on aivan eri asia, etenkin nykyisessä tilanteessa, jossa haastatelluista suomalaisista 4/5 haluaa terveys- ja koulutuspalvelujen säilyvän (kansallisen toimivallan lisäksi myös) kunnallisessa hallinnassa (STT 23.6.-03).

Olennaista olisi turvata palveluiden sosiaalisesti ja alueellisesti tasapuolinen saatavuus siten etteivät näitä alisteta markkinaehtoisten tavoitteiden ja yritysten markkinoille pääsyn määrättäviksi esim. julkisissa tuissa tai ostopalvelusopimuksissa.

Konventin esitys on kuitenkin myös vastoin tähän liittyvää eduskunnan kantaa, että "on mahdollistettava julkinen tuki yleishyödyllisiin tarkoituksiin". (SuVL 1/2003 vp)

Konventin perustuslakiesityksen III-osan horisontaaliartiklan III.6. mukaan:

"Ottaen huomioon yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen aseman palveluina, joita kaikki unionissa arvostavat, ja niiden merkityksen sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden edistämisessä unioni ja jäsenvaltiot huolehtivat kukin toimivaltansa mukaisesti ja perustuslain soveltamisalalla siitä, että tällaiset palvelut toimivat sellaisin periaattein ja erityisesti taloudellisin ja rahoituksellisin edellytyksin, että ne voivat täyttää tehtävänsä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta III-55, III-56 ja III-136 artiklan soveltamista. Nämä periaatteet ja edellytykset määritellään eurooppalailla".

Mutta "kaikkien unionissa arvostamat" "yleistä taloudellista etua koskevat palvelut" viittaa yhteisön ylemmän toimivallan - eurooppalain - valtaan määrätä unionin yhteisen taloudellisen edun nojalla kutakin palvelua koskevan toimivallan mukaan, mikä on unionin "taloudellisen edun" määrittein yleishyödyllistä palveluissa sen toimivallan - mm. kauppapolitiikan toimivallan - kannalta, minkä toimivallan käyttö kulloinkin on kyseessä.

Näin se, mikä on unionin kaupan kasvun kannalta unionin yleinen kaupallinen etu, voi III-6 artiklan puitteissa määrittää kauppapolitiikan osalta sitä, mikä on yleishyödyllistä palveluissa; "kaupan kehitykseen ei saa vaikuttaa tavalla, joka on ristiriidassa unionin" kauppapolitiikan etujen kanssa (III-55). (koska artikla III-6 siis toimii "rajoittamatta III-55, III-56 ja III-136 artiklan soveltamista").

Tällöin yleishyödyllistä on ensisijaisesti se, mikä kasvattaa palvelukauppaa ja lisää palvelujen kaupallisuutta, eikä esim. se mikä turvaa palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden varallisuudesta riippumatta (kuten taas monet konventtiedustajat esittivät tulematta huomioiduiksi). Esitys vaatii esim. että "jäsenvaltiot eivät toteuta eivätkä pidä voimassa mitään toimenpidettä, joka koskee julkisia yrityksiä taikka yrityksiä, joille jäsenvaltiot myöntävät erityisoikeuksia tai yksinoikeuksia, ja joka on ristiriidassa" esim. tavaroiden tai pääomien liikkeiden ja sijoitusten yhtäläisen kohtelun kanssa. Julkiset tukitoimet eivät saa muuttaa kilpailun eivätkä "kaupankäynnin edellytyksiä unionissa yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla" (III-55, I-4, III-58)

Tällöin hyvinvointipalvelujen siirtyminen kauppapolitiikan yksinomaiseen toimivaltaan merkitsee väistämättä niiden aseman muuttumista myös suhteessa siihen miten niissä on poistettava "jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua" (III-56).

Tämä johtaa hyvinvointipalvelujen julkisen tuki- ja rahoituspohjan murentamiseen. Merkittävää terveyden kannalta on myös, että Amsterdamin sopimuksen edellyttämä pykälä terveydestä on konventin esityksessä pudotettu pois horisontaalisuojan piiristä (enää ei edellytetä että kaikissa politiikoissa EU tulisi tuvata "terveyden suojelun korkea taso").

Konventin esityksessä jää epäselväksi mikä on "ihmisten terveyden suojelu ja parantaminen", jota koskeva "Unionin toimivallan laajuus ja sen käyttöä koskevat säännöt määritetään III osan kutakin alaa koskevissa erityismääräyksissä" (I-11.6). Näissä määräyksissä on kuitenkin ensisijassa suoraan terveyttä koskevia erityismääräyksiä lähinnä vain "kansanterveydestä" (III-179). Ja tältäkin osin esim. alkoholipolitiikan kohtalo osoittaa, miten sosiaali- ja terveyspoliittiset intressit ovat jääneet alisteisiksi tavaroiden vapaan liikkuvuuden ehdoille. Harmonisointikielto ei näin auta myöskään niiden sosiaali- ja terveyssektorin ulkopuolisten säädösten kannalta, jotka jo nytkin johtavat terveyspalvelujen markkinaehtoistumiseen Euroopan eri maissa eri tavoin, eikä se estä tällaisten säädösten jatkuvaa kasvua.

Terveyspalveluille on perustuslaissa erityisesti määritetty suojattu asema vain lähinnä unionin kansanterveyttä koskevien toimien suhteen : "Unionin toiminnassa kansanterveyden alalla otetaan täysin huomioon terveyspalvelujen ja sairaanhoidon järjestämiseen ja tarjoamiseen liittyvät jäsenvaltioiden velvollisuudet" (III-179, kohta 7). Siltä osin kuin terveyspalvelut eivät ole unionin kansanterveyteen vaikuttavien toimien kohteena, esitys perustuslaista ei määritä terveyspalveluille spesifiä oikeudellista statusta. Tällaisiin toiminnan alakategorioihin nähden (terveyspalvelut), joita unionin perustuslaki ei julkituodusti eriytä yleisestä kategoriasta (palvelut), johon unionilla on yleinen, yksinomaisen kauppapolitiikan toimivalta, unioni soveltaa toimivaltaansa tällaiselle erityisalalle yleisenä kaupan toimivaltana.

Se, että konventin esitys perustuslaista heikentäisi ratkaisevasti Suomen julkisia palveluja ei tule autetuksi myöskään sillä, että Lehtomäki toteaa WTO:n GATS-sopimuksesta, että "julkiset palvelut eivät kuulu sen piiriin". Suomen julkiset palvelut eivät edes kuulu GATS:in julkisten palvelujen määritelmän piiriin, koska eivät täytä GATS:in "julkisille palveluille" määrittämää ehtoa, että niiden tarjontaan ei sisälly kaupallista kilpailua.

Jää myös hyvin hämäräksi, millaista on horisontaalisuojan soveltaminen esim. sijoitusoikeuksiin (tai yleisemmin sisämarkkinavapauksiin) artiklaan I-4 nojautuen, sen jälkeen jos investoinnit sisällytetään konventin esityksen tavoin kauppapolitiikan yksinomaiseen toimivaltaan. Asiat ratkaistaan viimekädessä EU:n toimivaltojen nojalla EU:n tuomioistuimessa, ja käytännössä yhä enemmän WTO:n riidanratkaisulle alisteisin kaupallisten oikeuksien edistämiseksi tehtävin ratkaisuin.

7. DEMOKRATIAN JA PERUSOIKEUKSIEN VAIHTOEHDOT KONVENTIN ESITYKSELLE

Konventin esitys on kaikilta ylläesitetyiltä osin vastoin eduskunnan kantaa ja sitä hallituksen kantaa, että "mahdollisuuksiamme järjestää julkisia palveluja parhaaksi katsomallamme tavalla ei tule heikentää" Nizzassa saavutetusta tasosta.
Kykyämme turvata ja järjestää julkisia palveluja ja hyvinvointipalveluja parhaaksi katsomallamme tavalla ollaan heikentämässä ratkaisevasti sen vastaisesti, mitä Suomi on edellyttänyt.

Lisäksi kaikki yllä esitetyt uhat esim. terveydenhoidon osalta moninkertaistuvat niistä uusista kaupallisista toimivaltuuksista, joita konventti esittää palvelujen kaupan lisäksi myös niitä koskeville investoinneille ja julkisille hankinnoille sekä henkisen omaisuuden kaupallistamiselle. Kun Lehtomäki katsoo, että "hyvinvointiyhteiskuntamme perusta on työllisyyden kautta syntyvissä resursseissa", tulisi muistaa että massiivinen pysyvä rakenteellinen työttömyys on muodostunut nimenomaan viimeisten 25 vuoden kaupan, investointien ja kilpailun liberalisoinnin sekä niiden edistämien fuusioiden ja yksityistämisen kaudella. Henkisen omaisuuden alistaminen konventin esityksessä sisämarkkinoiden alaisuuteen artiklalla III-68, kaupallistaisi henkisen omaisuuden ihmisoikeuksia koskevaa substanssia myös ulkoisen kauppapoliittisen toimivallan alaisuuteen.

Lehtomäen mukaan "rakentavaan kritiikkiin kuuluu vaihtoehtojen esittäminen. Mikä olisi vaihtoehto WTO:lle globalisoituvassa maailmassa? Yhteisesti sovitut pelisäännöt - puutteineenkin - ovat varmasti viidakon lakeja parempi vaihtoehto".

Ohessa liitteenä vaihtoehdot WTO:n perustamissopimukselle sekä EU:n perustuslaille kauppapolitiikan osalta.

Nämä vaihtoehdot toteuttavat paitsi perustavien ihmisoikeuksien, hyvinvointipalvelujen ja demokratian sitoumuksia, myöskin WTO:n ja EU:n perustuslain julkituotuja tavoitteita (kuten kestävää kehitystä, oikeudellista yhdenvertaisuutta, avoimuutta, lakeihin pohjautuvan oikeusjärjestyksen selkeyttä jne...) tehokkaammin kuin WTO:n perustamissopimus ja konventin esitys EU:n perustuslaista.

Lehtomaen mukaan "unionin toimivallan laajennus pyrkii unionin kauppapolitiikan tehostamiseen ja nopeuttamiseen" (MTV3, nettikolumni), mutta t?·tapahtuu ihmisten perusoikeuksien toteuttamisen tehottomaksi tekemisen ja hyvinvointipalvelujen jatkuvan vaikeuttamisen kustannuksella. Tällainen globaali kauppapolitiikka on maailman ihmisten oikeuksien ja hyvinvoinnin kannalta tehotonta.

Perustavia ihmisoikeuksia, demokratiaa, kestävää kehitystä, oikeudellista yhdenvertaisuutta, avoimuutta, lakeihin pohjautuvan oikeusjärjestyksen selkeyttä, jne., ei tule asettaa kauppapolitiikan esityksissä vain tavoitteiksi, vaan kauppapolitiikan esitykset on johdettava näistä tavoitteista, kuten esittämissämme vaihtoehdoissa.

YK on huomattavasti WTO:ta soveltuvampi järjestelmä määräämään eri alojen välisten suhteiden pelisääntöjä globalisoituvassa maailmassa, jossa ihmisten ja kansojen perustavimpien oikeuksien kannalta WTO:n määräävä valta eri alojen välillä merkitsee viidakon lakia huomattavasti selvemmin kuin tätä koskevat YK:n toimivaltuudet ja niiden kehittäminen. Kauppajärjestö soveltuu hoitamaan tavaroiden liikettä vaihdon piirissä ja sosiaali- ja terveysjärjestöt soveltuvat hoitamaan ihmisten tasa-arvoisten elinehtojen turvaamista. YK soveltuu hoitaman näiden eri elämän alojen toimintojen suhteuttamista toisiinsa siten, että niiden kokonaisuus toteuttaa parhaiten ihmisten ja kansojen perustavimpia universaaleja oikeuksia.

Suosituksemme kaupan sääntöjen johtamiseksi perustavien ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen edistämisestä eivät myöskään "maalaa uhkakuvia" (Lehtomäki), joita konventin ja WTO:n esitykset sen sijaan luovat demokratian ja perusoikeuksien suhteen. Konventin ja WTO:n esityksiä ei ole johdettu demokratian perusehdoista ja ihmisoikeuksista ja silti konventin ja WTO:n esitykset asettavat itsensä oikeusjärjestystä määräävään asemaan. WTO:n sopimukset "uhkaavat marginalisoida ihmisoikeudet" YK:n ihmisoikeuksien alatoimikunnan mukaan.

Esityksemme kaupan sääntöjen tarkistamiseksi perustavien ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen kannalta eivät peitä asioita "banderollien taakse" (vaikka Lehtomäki näin arveli) vaan nostavat asioihin liittyviä ongelmia julkiseen keskusteluun.

Jos joku katsoo meidän esittävän virheellisiä tulkintoja, tai "uhkakuvia", pyydämme ystävällisesti osoittamaan, mikä esittämissämme sisällöissä hänen mielestään on virheellistä, ja lähettämään viestin osoitteeseen etela.lampo@jippii.fi

6.8.2003 Hyvinvointipalvelut ja maaseutu uhattuna uuden EU:n kauppapolitiikassa

EU:n konventin esitys EU:n perustuslain kauppapolitiikan säännöiksi vaarantaa hyvinvointipalvelut ja pienviljelysten elinehdot. Esitys siirtäisi valtaa jäsenmailta komissiolle ja muille EU:n elimille, mitä 95% suomalaisista ei kannata (HS 14.6. 03). Se myös alistaisi uusia elämänalueita kauppapolitiikan päätäntävaltaan. HS pääkirjoitus (22.7.) kiinnitti esitykseen aiheellisesti huomiota mutta jätti lukijalle virheellisen vaikutelman, että suuret maat kuten Ranska eivät ajaisi hyvinvointipalvelujen suojelua ja että Suomen edustajat ja kauppapoliitikot kaikki niin tekisivät.

Konventissa suurin osa asiaa koskeneista aloitteista, myös Ranskan esitykset, olisivat suojanneet hyvinvointipalveluja. Konventin esityksen päätti lopulta kuitenkin vain sen puheenjohtajisto. Esityksen mukaan hyvinvointipalvelujen kaupallistamisesta suuryhtiöiden ja sijoittajien tarpeisiin voivat jatkossa Maailman kauppajärjestön, WTO:n, neuvotteluissa päättää EU:n kauppapoliitikot määräenemmistöllä hankitun neuvotteluvaltuuden turvin. Kauppapoliitikot itse eivät "koe tilannetta erityisen hälyttäväksi" (HS 22.7.).

Suomen ja eduskunnan virallinen linja on kuitenkin toinen kuin tämä kauppavirkailijoiden ja konventtiedustaja Jari Vilénin (kok) ajama linja. Eduskunnan konventtilausunnon mukaan Suomen on huolehdittava "julkisten peruspalvelujen, kuten... koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelujen pysymisestä kansallisessa toimivallassa" (SuVL 18.6.-03). Tätä eduskunnan valiokunnat ajoivat jo Nizzan sopimuksen yhteydessä. Hallituksen mukaan mahdollisuuksiamme järjestää julkisia palveluja parhaaksi katsomallamme tavalla ei tule heikentää. Haastatelluista 4/5 haluaa terveys- ja sosiaalipalvelujen säilyvän jopa kunnallisessa hallinnassa (STT 23.6.-03).

HS esittää pääkirjoituksessaan harkittavaksi, että EU:n sisäinen laki suojaa hyvinvointipalvelut WTO:n sopimusten suhteen. Juuri tätä tulkintaa ovat Suomessa ajaneet kauppapolitiikan virkamiehet vaikkakin se, miten "EU:n sisäinen laki edellyttää hyvinvointipalveluista päätettäessä yksimielisyyttä" (HS 22.7.) on katteeltaan hyvin tulkinnanvaraista. Muistakaan syistä suoja ei toimi.

Ensinnäkin yksimielisyysvaatimusta koskevat määräykset ja politiikat ovat EU:ssa jatkuvassa liiketilassa. Toiseksi, EU:n "suojaavat" määräykset eivät suurimmaksi osaksi edes koske sitä tapaa, jolla hyvinvointipalveluja koskevat WTO-sitoumukset määräävät maiden lakeja muutettaviksi tai poistettaviksi.

Perustuslakiesitys esim. kieltää vain yhdenmukaistamasta maiden lakeja eräillä aloilla, mutta valtuuttaa EU:n määräämään jäsenmaille maakohtaisia WTO-sitoumuksia. Ne eivät yhdenmukaista lakeja, mutta antavat WTO:lle vallan pakottaa rangaistusten uhalla hyvinvointipalvelut ja niitä koskevat lait muutettaviksi.

Esitys siis antaisi komissiolle vallan neuvotella Suomen tahdosta riippumatta Suomelle velvoitteita kaupallistaa hyvinvointipalvelujaan. On vaikea kuvitella, että tämä olisi Suomen tarkoitus. Tähän kuitenkin päädytään jos tyydytään varmistamaan, että kyseistä säädöstä tulkitaan "samalla tavalla kuin suomalaiset kauppapolitiikan asiantuntijat." (HS 22.7.) Esityksen mukaan kauppapolitiikka pystyy lisäämään valtaansa myös vaihtamalla pienviljelysten elinehtona olevat tuet esim. EU:n suuryhtiöiden haluamaan investointisopimukseen.

Hallituksen on suojattava maaseutumme elinehdot sekä hyvinvointipalvelut Nizzan sopimuksen tavoin kuten eduskunta on vaatinut ja esitettävä konventin esitykseen muutos. Sen läpiviemisessä yhteistyömahdollisuudet mm. Ranskan kanssa ovat hyvät.

Ville-Veikko Hirvelä, solidaarisuustyöntekijä, Turku
Thomas Wallgren, akatemiatutkija, dosentti, Helsinki