Vasudhaiva kutumbakamin etusivulle

Perustuslakiluonnos suomeksi (PDF)
(HTML)
Yleistä perustuslaista
Kauppapolitiikka
Artiklat
Perustuslakifoorumin etusivu

22.08.2003 Kauppapolitiikka uudessa EU:ssa - Analyysikokous

Lähtökohta: Suuri valiokunta edellyttää lausunnossaan että hallitus huolehtii “julkisten peruspalvelujen kuten ... koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelujen pysymisestä kansallisessa toimivallassa” (SuVL 1/2003 vp) myös uudessa EU:ssa. Suomen hallituksen kannanotot ovat samansuuntaiset. Toimivallan säilyttämisellä on gallupien mukaan kansalaisten vankka tuki.

Juridinen analyysi: Keskustelussamme katsottiin (yhteenvetona monen eri osallistujan esittämistä huomioista) että nykyisen analyysimme mukaan suuren valiokunnan lausunto velvoittaa Suomea hakemaan muutosta EU:n perustuslakiesitykseen ainakin seitsemässä kohdassa:

1. Artikla III.217.4. - (lisättävä terveys, sosiaali- ja terveyspalvelut EU:n kauppapoliittisen toimivallan ulkpuolelle jäävien listaan )
2. Artikla III. 55.2. (sekä, ilmeisesti, 58) (lisättävä sanat - sosiaaliset ja sivistykselliset)
3. Artikla III.6. – kohta 2:n kanssa sopusoinnussa oleva lisäys / muutos
4. Koulutusosion erityismääräykset, artikla III.1.82
5. Perusoikeuskirjan II. 51 ja 52. (Selvitettävä myös talous, sosiaalisten ja sivistyksellisten (tss-)oikeuksien aseman yleinen heikentyminen oikeus / periaate jaottelun tähden. (Vrt. Tuomas Ojasen artikkeli Lakimies-lehdessä.)
6. Artiklan I.4. (Sijoitusoikeudet) suhde ihmisoikeuksiin
7. Artiklat I. 9 - I. 16 (toimivaltamääritelmät)
(8. Lisäksi I-osion toimivaltakäsitteiden uudelleenmäärittely saattaa olla välttämätön Nizzan sopimuksen suojatason ylläpitämiseksi.)

Seuraava kokous
KTV , ti 9.9.klo 9.00.

14.6.2003 EU.n perustuslaki luo identitettiä

Kansanvaltaa arvostetaan nykyään kaikissa kulttuureissa ja yhteiskunnissa laajasti. Kansanvalta on vallan laadun kriteeri. Se on abstrakti, kokonaisvaltainen ihanne, jota kohti on suunnistettava vaikka lopullista demokratian mallia ei ole. Vallan laatu on yhteiskunnallisen kehityksen perusta. Merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia tulee arvioida ennen kaikkea niiden kansanvaltaa edistävän taikka heikentävän merkityksen perusteella.

Demokratian edistäminen kohtaa ns. globalisaation aikakudella monia uusia haasteita. Euroopan unionista toivotaan syystä vetoapua globaalien valtasuhteiden demokratisoimiseksi ja myös luovaa johtajuutta uusien, kansallisvaltioiden jälkeisten kansanvaltaisten instituutioiden kehittämiseksi. (Vrt. esim. Jürgen Habermasin ja Jacques Derridan yhteinen kirjoitus Liberation ja Frankfurter Allgemeine Zeitung lehdissä 31.5. 2003.) EU:n suurimpana haasteena on pitkään pidetty sen ns. demokratiavajetta. Juuri tämän vajeen korjaamisen EU:n johtajat ovat asettaneet etusijalle määritellessään EU:n tulevaisuuskonventin tehtävät. Tulevaisuuskonventin valmistelemaa ehdotusta Euroopan unionin perustalaiksi tuleekin tarkastella demokratisointitarpeen näkökulmasta.

Suomen julkisuudessa EU:n perustuslain tuloa on joskus vähätelty sillä perustein, ettei perustuslaki juurikaan muuta EU:a. Tähän arvioon on vaikea yhtyä. Perustuslakien säätämisellä on historiallinen merkitys kollektiivisten identiteettien määrittäjinä. Jos niitä koskevat ratkaisut alistetaan tilapäisille funktionaalisille haasteille, kuten esimerkiksi laajentuvan unionin "tehokkuusvaatimuksille", tälläkin alistussuhteella on identiteettiä määrittelevä merkitys.

Kansanvaltainen tehokkuus on avoimeen julkiseen keskusteluun pohjautuvan harkinnan varassa. Harkinta vaatii aikaa. On myös pidettävä mielessä, että Nizzan sopimus ennakoi laajentumista ja että laajentunut EU on Nizzan sopimuksen varassa täysin toimintakykyinen. Muu olisikin ongelmallista, sillä perustuslaki ei missään tapauksessa ehdi astua voimaan ennen laajentumista. Laajentunut EU joutuu siis joka tapauksessa tulemaan toimeen Nizzan sopimuksen määräysten kanssa ainakin jonkin aikaa. Tästäkin on johdettavissa harkintavaran kiistaton legitiimiteetti ottaessammekansalaisina ja kansakuntana kantaa EU:n perustuslakiin.

Pieniäkin muutoksia Suomen perustuslakiin on perinteisesti tehty vasta huolellisen valmistelun ja laajan julkisen keskustelun jälkeen. EU:n konventin esitykset EU:n perustuslaiksi muuttaisivat varovastikin arvioiden EU:n voimassaolevaa peruskirjaa selvästi. Muutostilassa ovat mm. ihmisoikeussäädökset, vallanjako jäsenvaltioiden ja unionin välillä, vallanjako EU:n toimielinten välillä, EU:n suhde Maailman kauppajärjestöön sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat säädökset. Suurimmat muutokset koskevat kuitenkin demokratian perusteita.

Konventin esityksistä puuttuu toistaiseksi läntisen demokraattisen perustuslaillisen perinteen napapykälä, jonka mukaan kaikki valta, jonka käytöstä ja käyttörajoista perususlaki säätää, kuuluu kansalle. Esitys lakkauttaisi eräiden arvioiden mukaan kaikki valtiot EU:n alueelta ja siirtäisi Länsi- ja Keski-Euroopan uuteen valtiottomaan aikakauteen. Konventti ei edes esitä merkittävää korjausta EU:n suurimpaan yksittäiseen demokratiaongelmaan vaan säilyttäisi komission aloitemonopolin unionin lainsäädännössä.

Maailma on voimakkaassa muutoksen tilassa eikä muutoksia tarvitse pelätä. Euroopan unionin demokratiasta on silti syytä kantaa huolta. Konventin esityksen mukaan kansanvalta kuuluu unionin keskeisiin arvoiohin. Siksi on outoa, että konventin esitys veisi toteutuessaan eurooppalaisen demokratiakehityksen monta askelta taaksepäin.

Suomi voi EU:n jäsenenä toimia tässä asiassa aloitteellisesti. Maamme hallituksen, eduskunnan ja kansalaisten tulee myös yhdessä kaikkien eurooppalaisten kanssa huolehtia siitä, ettei EU:lle hyväksytä liian hätäisesti perustuslakia, jonka sitoutuminen demokratiaan on heikko.

31.1.2003 Lausunto eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle

1. Asian luonne ja nykytilanne
EU:n konventti on ottanut itselleen oikeuden radikaalisti laajentaa ja määritellä uudelleen Nizzassa (2000) ja Laekanissa (2001) kokoontuneen Eurooppa-neuvoston sille antamaa toimeksiantoa. Konventista on tullut EU:n perustuslaki- taikka peruskirja -esitystä valmisteleva foorumi. Asiaa voi ihmetellä mutta ei perustavalla tavalla muuttaa.

Eduskunta tulisi kuitenkin yrittää varmistaa Laekanin julistuksen toimeksiannon toteutumisen siltä osin, että konventin työssä ei pyritä niinkään yksimielisen esitykseen vaan eri vaihtoehtojen esittämiseen.

2. Demokraattisen identiteetin rakentuminen
Poliittisten yhteisöjen identiteetti rakentuu hitaasti. Proseduraalisilla seikoilla on identiteettimuodostuksessa pitkällä aikavälillä keskeinen merkitys. Sodat ja rauhansopimukset, vallankumoukset, itsenäisyysjulistukset, perustuslakien hyväksymiset ja muutokset niihin ja muut vastaavat tapahtumat merkitsevät kulminaatiopisteitä historiallisessa muutosprosessissa. Käsityksemme siitä minkä laatuisia nämä muutosprosessit ovat olleet vaikuttavat syvällisesti siihen, miten ymmärrämme ne poliittiset yhteisöt joihin me kuulumme, tai muita, joiden kanssa olemme tekemisessä. Vaikutukset ovat pitkäaikaisia. Puhumme pikemminkin vuosisadoista ja jopa -tuhansista kuin kuukausista tai vuosista.

EU pyrkii demokraattiseksi poliittiseksi yhteisöksi, mutta sen demokraattinen identiteetti on toistaiseksi heikko. Nizzan Eurooppa-neuvosto määrittelikin valmisteilla olevan peruskirjauudistuksen tavoitteeksi “unionin demokraattisen legitimiteetin parantamisen”.

Unionin demokraattista identiteettiä voidaan vahvistaa vain demokraattisen prosessin kautta.

Unionin pyrkimys julistaa itsensä demokraattiseksi ilman demokraattisia prosesseja voi toimia julkilausuttua tavoitetta vastaan. Historiasta olisi helppo löytää esimerkkejä epäonnistuneista yrityksistä muokata poliittisen yhteisön identiteetti haluttuun suuntaan ilmoitusmenetelmällä taikka käskemällä.

Eduskunnan tulisi siksi harkita millä tavoin se voi myötävaikuttaa EU:n demokraattisen identiteetin vahvistumiseen.

3. EU:n demokraattisen uudistumisen proseduraaliset ehdot
EU:n nykyistä uudistamista on vaikea pitää vähempimerkityksellisenä tapahtumana kuin Suomen viimeistä perustuslakiuudistusta.

EU:n uudistaminen on mm. jäsenmaiden poliittisen kulttuurin erilaisuuden vuoksi, poliittisesti vielä moniulotteisempi asia kuin Suomen perustuslain muuttaminen.

Yhteisen EU-laajuisen julkisuuden ollessa hyvin kehittymätön EU:n uudistaminen on rationaalisen tahdonmuodostuksen diskursiivisten edellytysten kannalta paljon haasteellisempi tehtävä kuin Suomen perustuslain muutos.

Valtioneuvosto toteaakin selvityksessään aivan oikein että “riittävään käsittelytaukoon konventin jälkeen” on varattava aikaa. Valtioneuvosto esittää, että n. puoli vuotta olisi sopiva aika. Käsittääkseni valtioneuvoston esitys on liian konservatiivinen. Käsittelytauon aikana pitäisi Suomessa ehtiä toteuttaa perinpohjainen komiteatyö ja siihen perustuva laaja kansalaiskeskustelu sekä perusteellinen eduskuntakäsittely. Tähän tarvitaan ainakin kaksi vuotta.

Mitä vähemmän jätetään aikaa kansalliselle valmistelulle konventin jälkeen sitä suuremmaksi kasvavat riskit EU:n demokraattisen identiteetin kehittymisen kannalta. Samalla luodaan valtavat paineet HVK:n jälkeiselle prosessille. EU:n uudistumisen legitimiteetin hakeminen pelkästään HVK:n jälkeisistä kansanäänestyksistä olisi poliittista arpapeliä. Kansanäänestysten järjestämättä jättäminen taas uhkaisi viedä pohjan uudistushankkeen tärkeimmältä tavoitteelta, eli pyrkimykseltä parantaa unionin demokraattista legitimiteettiä.

Eduskunnan tulisi siksi ehdottaa ainakin kahden vuoden taukoa konventin työn päättymisen ja hallitusten välisen konferenssin järjestämisen väliin.

4. Valtioneuvoston selvityksen ja SuVL:n asiasisältö
4.1. Selvityksen ja lausunnon painopiste, Suomen lähtökohdat, sopimuksen muoto sekä sopimusten muuttamismenettely

Valtioneuvoston selvitys ja SuVL painottavat molemmat toimielimiä koskevia kysymyksiä. Painotus on neuvottelutilanteeseen nähden epäonnistunut, sillä toimielinkysymyksiin voidaan muodostaa järkevästi kantaa vasta sen valossa mitä tehtäviä unionille kuuluu ja kuinka toimivalta unionin ja sen jäsenten välillä jakautuu. Lisäksi on ongelmallista, että puhutaan “yhteisöllisestä” ja “hallitusten välisestä” suuntauksesta unionin uudistustyössä ikään kuin nämä olisivat toisilleen olennaisia vaihtoehtoja. Kysymys yhteisö- ja hallitusten välisestä suuntauksesta aktualisoituu vasta sen jälkeen kuin on päätetty kompetenssijaosta jäsenmaiden ja unionin välillä.

SuVL toteaa lähtökohdakseen että unionia “tulee kehittää jatkossakin itsenäisten jäsenvaltioiden ja Euroopan kansojen tiiviinä yhteistyönä”. Lähtökohta on hyvä ja kenties ainoa mahdollinen huomioonottaen, että Suomen EU-poliittisen peruslinjan legitiimiä liikkumavaraa rajoittaa 1994 kansanäänestyksen perusteella saatu mandaatti. Kansanäänestyksellä ei haettu eikä saatu demokraattista oikeutusta Suomen itsenäisyyden lakkauttamiseksi eikä itsenäisyyden luonteen perustavalle muutokselle. Legitimiteettirajoite on neutraali suhteessa keskusteluun “yhteisöllisen ja hallitusten välisen suuntausten” eduista ja haitoista.

SuVL ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole riittävän selvästi esitellyt missä määrin ja missä mielessä pitää paikkaansa, että unioni on toistaiseksi kehittynyt itsenäisten valtioiden liittona. Se ei myöskään toistaiseksi kerro millä tavalla sen lausunto tukee tai toteuttaa valiokunnan lähtökohtaa. Lausunto on päinvastoin oikeushenkilöllisyyden, toimivaltakysymyksen, artiklan 308, avoimen koordinaation ja joustavuuden suhteen epämääräinen jättäen oven auki uudistuksille, jotka eivät olisi SuVL:n lähtökohdan mukaisia. SuVL:ssa myötäillään, SuV:n lähtökohdan vastaisesti, ajatusta määräenemmistöpäätösten ulottamista vielä useammalle alueelle kuin nyt. Myös SuVL:n lyhyt kannanotto unionin ulkosuhdekysymyksiin on vaikea sovittaa yhteen valitun lähtökohdan kanssa. Valtioneuvoston selvitystä on kaikkien em. kysymysten osalta vaikea ja osin mahdoton tulkita SuVL:n lähtökohdan mukaiseksi. Valtioneuvoston selvityksessä myötäillään lisäksi mm. ajatusta pilarirakenteen poistamisesta sekä EY:n tuomioistuimen toimivallan laajentamisesta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalle. Näiltäkin osin valtioneuvoston selvityksen suhde SuV:n lähtökohtaan on ongelmallinen. (Kysymys “itsenäisten jäsenvaltioiden” muodostaman unionin tunnusmerkeistä on moniulotteinen. Tämän lausunnon puitteissa siihen ja em. arvioiden perusteluihin ei ole mahdollista syventyä. Viittaan tältä osin aiempaan, lyhyeen kirjoitukseeni aiheesta, joka on lausunnon liitteenä. Asia vaatisi oman perusteellisen selvityksen.)

Valtioneuvoston selvityksessä todetaan, että “konventin puheenjohtajiston ehdottama ‘Perussopimus Euroopan perustuslaista’ olisi muodoltaan jäsenvaltioiden välinen kansainvälisoikeudellinen sopimus” vaikka siihen “on tarkoitus kodifioida (perustuslaillisia) erityispiirteitä.” Valtioneuvoston kuvaus on ongelmallinen. Kysymys sopimusmuodosta on toissijainen siihen nähden mikä on sopimuksen substanssi. Muodon ylikorostus Suomen linjauksissa saattaa avata portit legalistiselle politiikalle, jonka puitteissa SuV:n peruslinjausta olisi vaikea tai mahdoton puolustaa, sillä itsenäisyys on ensisijaisesti poliittinen ja moraalinen, ei juridinen käsite. Valtioneuvoston muotoilussa ihmetystä herättää myös muotoilu “on tarkoitus”, varsinkaan kun valtioneuvosto ei ota kantaa siihen, kannattaako se tällaista tarkoitusta.

Valtioneuvoston selvityksessä todetaan valmisteilla olevan sopimuksen hyväksymismenettelystä, että Suomi suhtautuu kielteisesti esitykseen, jonka mukaan ratifioimatta jättäminen voisi johtaa maan erottamiseen unionista. Tämä on varsin tärkeä ja kannatettava kanta. Valtioneuvosto kuitenkin vesittää omaa kantaansa, tai peruu sen, toteamalla, että jäsenmaan ollessa kykenemätön “ratifioimaan sopimusmuutokset tai uuden sopimuksen, näiden voimaantulo tulee mahdollisuuksien mukaan toteuttaa uuteen sopimukseen sisällytettävillä erityisjärjestelyillä.” Valtioneuvoston kanta on kolmella tavalla outo.

Sana “kykenemätön” viittaa, absurdisti, siihen, että itsenäisen jäsenmaan tahdon tulisi lähtökohtaisesti olla ratifiointimyönteinen. On vaikea käsittää, miten tällainen muotoilu on voinut tulla valtioneuvostossa hyväksytyksi.

Ajatus, että ratifioimatta jättämisen seurauksena yhdessä maassa olisi jokin muu kuin sopimuksen kaatuminen kaikkien maiden osalta on yhteensopimaton ratifiointimenettelyn ydinidean kanssa itsenäisten jäsenvaltioiden unionissa ja voidaan katsoa merkitsevän menettelyn de facto kumoamista. Em. ratifiointivaateen de facto eliminointi olisi poliittisesti mielenkiintoinen ja arvaamaton. Se voisi johtaa eräänlaisen EU B la carte -mallin realisoitumiseen yllättävänkin nopeasti.

Sekä valtioneuvosto että SuVl jättävät oven auki sille, että EU:n tulevissa uudistuksissa perussopimuksen muuttamismenettely jatkossa kevenisi. Kanta on varsin radikaali. On yllättävää, ettei näin merkittävää linjausta juurikaan perustella.

Eduskunnan tulisi arvioida kantansa uudelleen kaikkiin em. aiheisiin, jotta sen omaksuma lähtökohta toteutuisi.

Erityisen tärkeää on tässä vaiheessa normaalin ratifiointikäytännön soveltamisen varmistaminen uuden sopimuksen hyväksymisen menetelmänä.

Eduskunnan tulisi pyytää konventtia valmistelemaan myös sellainen esitys jäsenvaltioiden ja unionin kompetenssijaosta, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat kukin erikseen vapaasti määrätä siitä millä aloilla ne

käyttävät yksinomaista toimivaltaa, millä aloilla ne käyttävät toimivaltaa yhdessä unionin kanssa ja millä alueilla ne luovuttavat toimivaltansa unionin toimielimille.

4.2. Eräitä erityiskysymyksiä
1. On esitetty että EU:n ulkomaankauppapolitiikan kaikki osa-alueet siirtyisivät EU:n toimivaltaan, ja että niistä päätettäisiin määräenemmistöllä. Tätä esitystä, kuten muutenkin määräenemmistöpäätösten soveltamisalan huomattavaa laajentamista ja veto-oikeuden vastaavaa kaventamista on usein perusteltu vetoamalla tarpeeseen lisätä unionin päätöksenteon tehokkuus, ennen kaikkea laajentumisen jälkeen. Demokraattinen tehokkuus voi kuitenkin edellyttää juuri veto-oikeuden säilyttämistä ja laajentamista uusille aloille ja määräenemmistöpäätösten alan vastaavaa kaventamista.

Esitän, että eduskunta selvittää käsitteiden “päätöksenteon tehokkuus laajennetussa unionissa” ja “päätöksenteon demokraattinen tehokkuus laajennetussa unionissa” merkityksen, esittää arvionsa selvityksen tulosten poliittisesta merkityksestä sekä toimittaa selvityksensä tulokset konventin jäsenten tietoon.

2. Maailman kauppajärjestö WTO:n erityisroolin ja suuren yhteiskunta- ja turvallisuuspoliittisen merkityksen vuoksi esitän, että eduskunta selvittää onko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteiden ja kansalaisten turvallisuuden puolustaminen mahdollista suomalaisin päätöksin ellei EU:n uusi peruskirja tai perustuslaillinen sopimus jätä WTO-politiikan kaikkia osa-alueita jäsenmaiden ja unionin jaettuun toimivaltaan taikka palauta niitä jäsenvaltioiden toimivaltaan?

3. Jos eduskunta haluaa myötävaikuttaa unionin demokraattisen legitimiteetin kohentamiseen esitän lisäksi, että

- eduskunta arvioi kriittisesti komission aloitemonopolin säilyttämistä, harkiten aloiteoikeuden poistamista komissiolta ja sen siirtämistä neuvostolle ja jäsenvaltioiden kansanedustuslaitoksille;
- eduskunta esittää Euroopan parlamentin valtaoikeuksien kaventamista yhteiseurooppalaisen julkisen keskustelun kehittymättömyyden, alhaisen äänestysprosentin ja muiden seikkojen johdosta;
- eduskunta vaatii konventtia esittämään EU B la carte peruskirjamallin yhtenä vaihtoehtona HVK:n harkittavaksi;
- eduskunta selvittää toissijaisuusperiaatteen valvontavallan siirtämistä komissiolta ja EYT:ltä neuvostolle ja sen muodostamalle riitojenratkaisupaneelille, jonka jäsenet valitaan jäsenvaltioiden parlamenteissa,
- eduskunta esittää EU:n peruskirjaan uuden pääluvun, jossa määrätään EU:n kansalaisten aloite- ja päätösoikeudesta (kansanäänestyksin) kaikissa unionin toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä.

Kunnioittaen,
Thomas Wallgren
Suomen akatemian akatemiatutkija
Helsingin yliopiston filosofian dosentti ja
yliopistonlehtori

Liite: “Pääministerin neuvotteluvaralle asetettava rajat”, Thomas Wallgren, 20.12. 2002 (2 ss.)

20.12.2002 Pääministerin neuvotteluvaralle asetettava rajat

Pääministeri Paavo Lipponen toivoo hallitukselle "neuvotteluvaraa" EU:a uudistettaessa. (HS 19. ja 20.12. 2002). Lipposen toive voidaan ymmärtää osaksi eduskunnan ja hallituksen arkista valtakilpailua. Tällä kertaa panokset ovat kuitenkin poikkeukselliset.

Suomi liittyi kansanäänestyksen antaman oikeutuksen turvin “itsenäisten valtioiden” yhteistyöorganisaatioon, Euroopan unioniin 1.1. 1995. Jäsenyyden aikana EU on kehittynyt liittovaltion suuntaan kahden perussopimusuudistuksen sekä Emun kolmannen vaiheen käynnistymisen myötä. Euroopan unioni pyrkii parhaillaan “konventin” ja sitä seuraavan hallitusten välisen konferenssin kautta muuttamaan perussopimustaan, tehden siitä mahdollisesti EU:n perustuslain. On syytä kysyä missä Suomen edustajien kansanvaltaisesti legitiimien neuvotteluvaltuuksien rajat kulkevat.

Missä määrin uusi EU luo uutta "post-kansallista" valtaa ja kollektiivista identiteettiä?Esitän harkittavaksi, ettei hallituksella ja eduskunnalla toistaiseksi ole kansalaisten hyväksymää valtakirjaa viedä Suomea EU-yhteistyöhön, jota ei enää perustellusti voi luonnehtia itsenäisten maiden harjoittamaksi. Onko uusi EU enää itsenäisten jäsenvaltioiden liitto, ja mitä tästä seuraa päätöksentekomenettelylle?

Milloin EU lakkaa olemasta itsenäisten valtioiden liitto? Itsenäisyys -käsitteen muuttuvuuden ja moniulotteisuuden takia yksiselitteistä vastausta ei voida antaa. Perusteltuja arvioita voi silti esittää.

Saksalaisen sosiologin Max Weberin klassisen määritelmän mukaan valtion erottava tunnusmerkki organisaatioiden joukossa on sen yksinoikeus legitiimin pakkovallan käyttöön. Pakkovaltamonopolin lisäksi itsenäisen valtion kolme tärkeää määrettä ovat yleinen toimivalta, oikeus ja kyky solmia kansainvälisiä sopimuksia sekä valta korkeimpaan oikeusnormisäätelyyn.

Viimeisen kriteerin osalta EU:n jäsenmaat eivät enää ole itsenäisiä, sillä Amsterdamin sopimuksen (1997) mukaan EU:n säätämä oikeus on määräävä suhteessa jäsenmaiden perutuslakiin ja muihin oikeusnormeihin.

Muiden määreiden osalta tilanne on tänään häilyvä, mutta kallellaan jäsenmaiden itsenäisyyden suuntaan. Keskeisenä itsenäisyyttä ylläpitävänä tekijänä on pidettävä järjestelmää, jonka mukaan muutokset EU:n perussopimukseen edellyttävät kaikkien jäsenten erillisen hyväksynnän eli ratifioinnin.

EU:n komissio ja konventin puheenjohtajisto ovat kuitenkin tänä syksynä esittäneet, että valmistelun alla oleva EU:n uusi peruskirja kumoaisi kaikki aiemmat EU:n perussopimukset. Esityksen tarkoituksena lienee sivuuttaa jäsenmaiden veto-oikeus perussopimusmuutoksiin. Eräiden arvioiden mukaan esityksestä yritetään sopia poliittisesti jo konventin työn aikana ennen hallitusten välisen konferenssin aloittamista. Sopimus olisi vaikutuksiltaan arvaamaton. Sen jälkeen erityisesti pienten jäsenmaiden mahdollisuus vaikuttaa EU:n uuteen peruskirjaan saattaisi huveta olemattomiin. Voidaan myös olettaa sen antavan neuvotteluissa merkittävän etulyöntiaseman niille, jotka pyrkivät muuttamaan unionin valtarakennetta keskitettyyn suuntaan.

Jäsenmaiden oikeus kansainvälisten suhteiden solmimiseen, esimerkiksi Maailman kauppajärjestön itsenäisinä jäseninä, on jo nyt, mm. konventin puheenjohtajiston 28.10. 2002 esityksen mukaan uhanalainen. Veto-oikeus ministerineuvostossa on esitetty poistettavaksi kaikilla alueilla puolustuspolitiikkaa lukuun ottamatta. Jäsenmaiden pakkovaltamonopoli halutaan vähin erin purkaa, ainakin poliisitoimen ja rajavalvonann osalta. Jäsenmaiden yleinen toimivalta halutaan konventin puheenjohtajiston esityksen mukaan käytännössä (joskaan ei lain kirjaimen mukaan) poistaa mm. antamalla komissiolle tulkintavalta läheisyysperiaatteen toteuttamisesta. EU:n yhteisen kriisinhallintatoimen kehittyessä asevoimien komennus maanpuolustustehtävissä saattaisi näin jäädä EU:n jäsenmaiden itsenäisyyden viimeiseksi rippeeksi.

Moni saattaa haluta kuvatunkaltaista kehitystä. Minäkin kannattaisin itsenäisyyden kaventamista esimerkiksi pääomaverotuksen miniminormien osalta ja toisaalta sen laajentamista esimeriksi sosiaali- ja työpolitiikassa. Tuskin kukaan kuitenkaan haluaa, että EU kokee muodonmuutoksen itsenäisten jäsenmaiden yhteistyöjärjestöstä joksikin muuksi ilman avointa keskustelua ja legitiimejä päätöksiä.

Eduskunnan olisi hyvä pitää huolta siitä, ettei pääministerin pyytämä neuvotteluvara pidä sisällään oikeutta sopia konventissa, hallitusten välisessä konferenssissa tai muilla foorumeilla, että peruskirjamuutosten ratifiointipakosta kaikissa jäsenmaissa luovutaan.

Kimmo Kiljusen vastine Thomas Wallgrenille:

EU ei ole valtio

Se olikin pahasti väärinpäin sanoi Kankare, kun kaksi kertaa paitansa käänsi. Tämä vanha sanonta tulee mieleen tutkija Thomas Wallgrenin raskaasta kritiikistä EU:n uutta perustuslakiluonnosta vastaan. (HS 31.8.)

Wallgren pelkää EU:n ottavan liikaa valtaa demokraattisilta kansallisvaltioilta. Samalla hän arvostelee EU:ta siitä, että se ei toimi kuin valtio.

Wallgren on kiinni vanhoissa valtiota koskevissa käsitteissä eikä ymmärrä, että EU ei ole valtio eikä sitä sellaiseksi olla edes tekemässä. Kyse on uudenlaisesta ylikansallisesta poliittisesta hallintajärjestelmästä, jolle ei ole mallia olemassa. Itsenäiset eurooppalaiset valtiot ovat sen luoneet voidakseen paremmin ajaa yhteisiä asioita ja vastatakseen haasteisiin ja ongelmiin, jotka ovat luonteeltaan ylikansallisia.

Wallgren on jumiutunut termiin "perustuslaki". Se viittaisi valtioon. Tosiasiassa konventin ehdotus on "sopimus EU:n perustuslaiksi". Kyse on siis kansainvälisoikeudellisesta sopimuksesta, ei valtiollisesta perustuslaista.

Wallgren kritisoi, että "uuden perustuslain mukaista EU:ta ei voida luonnehtia demokraattiseksi oikeusvaltioksi". Ei ole tarkoituskaan. Konventti pyrki lisäämään demokratiaa unionin päätöksenteossa, mutta se ei pyrkinyt tekemään unionista valtiota.

Wallgren kritisoi sitä, "ettei perustuslaki sisällä määräystä, jonka mukaan kaikki valta kuuluu kansalaisille". Ei ollut tarkoituskaan. Sopimus perustuslaista ilmaisee selkeästi unionin vallankäytön perustan olevan kahtaalla sekä "kansalaisten" että "jäsenvaltioiden" tahdossa.

Jos kyse olisi pelkästä valtioiden tahdosta, niin unioni olisi yksi kansainvälinen järjestö muiden joukossa. Jos kyse olisi pelkästä kansalaisten tahdosta, niin unioni olisi valtio, joka vallankäytössään ilmentää kansansuvereniteettia.

Wallgren kritisoi perustuslakiehdotusta siitä, että kauppapolitiikka on liian vahvassa asemassa eikä riittävästi huomioida ympäristö- sosiaali-, kulttuuri- ja ihmisoikeuspolitiikkaa. Onko Wallgren tietämätön unionin syntyhistoriasta? Taloudellisesta integraatiosta kaikki alkoi.

Teimme suuren työn konventissa, kun unionin arvo-osioon lisättiin termit "tasa-arvo", "solidaarisuus" ja "ihmisoikeuksien kunnioittaminen" ja tavoite-osiin termit "rauha", "kestävä kehitys", "hyvinvointi", "korkeantasoinen ympäristön suojelu" ja "täystyöllisyys". Voimme aidosti alkaa puhua sosiaalisesta Euroopasta, emmekä vain markkinavapauksia tarjoavasta.

Artikkelinsa lopuksi Wallgren vetoaa mihin tahansa jäsenvaltioon, jotta tämä torpedoisi konventin ehdotuksen. "Neuvottelemalla itselleen paremman sopimuksen tällainen jäsenvaltio tulee samalla tehneeksi koko unionille merkittävän palveluksen." Kuinka Wallgren voi olla tästä varma. Tiedän monia EU-maiden hallituksia, jotka eivät ole mitenkään ilahtuneita esimerkiksi konventin ehdotuksesta sosiaalisemmasta Euroopasta.

Kimmo Kiljunen
kansanedustaja
EU:n konventin jäsen