EU:N TULEVA PERUSTUSLAKI

Kaappaako EU oikeuden tehdä hyvinvointipäätöksiä?

Komissio on kuitenkin tuonut EU:n perustuslakiesityksen alkuun artiklaan I-12.2 epäselvän muutoksen, jota ei ole käsitelty poliittisesti hallitusten välillä eikä kansanedustuslaitoksissa. Muotoilusta päätettiin juridis-teknisenä korjauksena 25.11.2003 hallitusten välistä konferenssia (HVK) avustavassa asiantuntijaryhmässä.

EU:lle esitetään nyt yksinomaista ulkoista toimivaltaa globaalin talouspolitiikan sopimusten kautta vaikuttaa unionin terveys-, sosiaali-, koulutus- ym. lainsäädäntöön tavalla, joka muuttaa vääristävästi ("altérer") sen sisäisten säädösten soveltumisalueita. Sekin, miltä osin esim. päätökset hyvinvointivointipalveluista edellyttävät yksimielisyyttä, voitaisiin muuttaa jopa ohi lainsäätämisjärjestyksen ulkoisilla sopimuspäätöksillä, vaikka Suomi on edellyttänyt, että hyvinvointipalvelut säilyvät yksimielisesti päätettävinä. Artikla vesittää loputkin siitä vähäisestä suojasta, jota puheenjohtajamaa Irlannin uusi (29.4.2004) esitys kauppapolitiikan artiklasta III-217 tarjoaisi maiden oikeudelle päättää hyvinvointipalvelujensa järjestämisestä. Suomen hallitus ja eduskunta ratkaisevat tänä perjantaina pitävätkö ne kiinni Suomen linjasta ja torjuvat Irlannin esityksen vai ei. Kyseessä on vuosikymmenen merkittävin hyvinvointipoliittinen päätös. Artiklan 1-12 merkitys on kuitenkin tätäkin laajempi.

Artiklan I-12:2 tekniseksi esitetty muutos poistaisi sekä EU:n, että sen jäsenmaiden kansanedustajilta perusoikeuksien toteutumisen kannalta ratkaisevaa valtaa päättää lainsäädännön eri alojen rajoista ja keskinäisistä suhteista. Perustuslakien keskeinen tehtävä on ollut määrittää ja taata kansalaisten perusoikeudet ja vakauttaa niitä suojaava oikeusjärjestys, jota kansalaiset valvovat valitsemalla lainsäätäjät. Artikla I-12 sitä vastoin asettaisi lainsäädännön ja perusoikeudet vaihtelevien markkinoiden intressien ja hallintojen heiteltäviksi. Globaalin talouden sopimuspäätöksin saataisiin syrjäyttää ja vallata muiden alojen lainsäädäntöjä muuttamalla lakien soveltumisalueita ohi kansanedustuslaitosten.

Uhattuina olisivat mm. EU:n maaseutu- ja aluetuet sekä sosiaali-, terveys-, koulutus-, ympäristö- ja verolainsäädännöt, joiden soveltumisalojen myyminen Maailman kauppajärjestö WTO:n neuvottelupöydässä olisi sujuva keino hankkia EU:n yhtiöille vastavuoroisesti lisää oikeuksia muihin maihin sijoittumista varten. Näin uusi artikla I-12:2 vastaa vaikutukseltaan lähinnä sitä maailman oikeudellisen tilanteen muuttumista, jota politiikan tutkijat sanovat uuskonstitutionalismiksi. Sen mukaan globaalille liiketoiminnalle taataan enenevässä määrin oikeuksia, jotka ovat kaikkien perustuslakien myöntämien kansalaisoikeuksien yläpuolella.

Komission esitys ei ole yllätys. EU:n kauppakomissaari yritti jo vuonna 1994 hankkia unionille oikeuden neuvotella ja hyväksyä WTO:n sopimukset jäsenvaltioiden puolesta. Hankkeen torpedoi EU:n tuomioistuin, joka määräsi, että tällaiset sitovat ulkoiset sopimukset vaativat EU:n hyväksynnän lisäksi kaikkien jäsenmaiden ratifioinnin. Päätöksen taustalla oli tuomioistuimen ns. ERTA-doktriini, jonka viimeisin kodifiointi on komission tekemän syytteen pohjalta vuonna 2002 Suomelle annetussa "Open skies"-tuomiossa. Lähtökohtana on, että kansainvälisiä sopimuksia, jotka vaikuttavat EU:n eri alojen säädöksiin, voidaan solmia vain sen toimivallan ehdoin, jonka mukaan niistä päätetään EU:n sisällä.

Eihän EU:n yhteisistä säännöistä tulisi mitään, jos jäsenmaat voisivat mitätöidä ne kansainvälisten sopimusten kautta. Jos EU määrää vaikkapa geenimuunnellun perunan käyväksi tuotteeksi EU:n sisämarkkinoilla, Suomi ei saa määrätä toisin kansainvälisen ympäristösopimuksen kautta. Vastaavasti terveyspolitiikan toimivallan ehdoin tehtävin sopimuksin ei voida määrätä kauppatavaroiden tullimaksuja eikä kauppapolitiikalla sosiaaliturvan ehtoja.

Eri säädösten soveltamisalojen rajaukset ovat tuomioistuimen valvomina pitäneet huolen siitä, että EU:n tavoitteiden, lainsäädäntöjen ja toimeenpanovälineiden tasapaino on säilynyt. Lakeihin ei ole voitu vaikuttaa niiden lainsäädännön ehtojen ohi, varsinkaan niiden soveltamisaloja muuttavasti. Komission artiklaan I-12:2 tuoma muotoilu kuitenkin laajentaa EU:lle yksinomaisen toimivallan tehdä kansainvälinen sopimus aina sitä mukaa kuin se "voi muuttaa yhteisten sääntöjen soveltamisaloja?.

Muuttaako artiklan I-12:2 uusi määräys vallitsevaa oikeutta vai kirjaako se nykyisen oikeuskäytännön, kuten Suomen hallitus ja eduskunta ovat yksiselitteisesti edellyttäneet?

Olemme kysyneet arvioita tästä myös Suomen johtavilta oikeusoppineilta, koska nähdäksemme oikeuskäytäntö on vaarassa muuttua. Useat heistä ovat vastanneet, etteivät nyt ehdi tutkia asiaa. Yksi ilmoitti, että komission 25.11. muotoilu ei ole nykyisen oikeuskäytännön mukainen, toinen sanoi "henkilökohtaisesti" katsovansa, että muotoilu voi vastata oikeuskäytäntöä ja kolmas, että se ilmeisesti ei vastaa sitä.

Artiklan muotoilu ei siis kirjaa selkeästi nykyistä oikeuskäytäntöä, jonka selkeä kirjaaminen oli tämän artiklan yksiselitteinen tehtävä. Artikla jättää päinvastoin jopa EU-oikeuden asiantuntijoille epäselväksi mistä kaikesta unioni saisi vallan päättää.

Pääministeri Matti Vanhanen on puheessaan 25.8.2003 todennut, että "kansanvallassa on yksi tärkeä perusedellytys: kansalaisten on tiedettävä ja nähtävä kuka päättää mistä. Siinä on hyvä ohje ja arviointiperusta HVK:n onnistumiselle." Olemme pääministerin kanssa täysin samaa mieltä.

Helsingissä ja Ruovedellä 10.5.2004

Thomas Wallgren, Filosofian dosentti, akatemiatutkija
Ville-Veikko Hirvelä, Solidaarisuustyöntekijä